lauantai 12. maaliskuuta 2022

Pirjo Tuominen ja Kenraalitar


Jatketaan hyväksi havaitulla Pirjo Tuomisella. Tällä kertaa hyppysissäni on Kenraalitar.

Mikä?

Vanhemmat pakottavat Junia Mannerstamin naimaan keski-ikäisen Carl Magnus Nassaun. Miehensä tiloihin päästyään junia laittaa touhuksi.

Junian sielu on kuitenkin jossain muualla ja sydänkin kallellaan, ei tosin aviomiehelleen. Saako luvaton rakkaus roihahtaa?

Kenraalitar on sidottu omaan aikakauteensa, sillä nyky-yhteiskunnassa tällaista ei tapahtuisi. Romaani on eräänlainen selviytymistarina.

Miinukset

Ensimmäiset 250 sivua ovat hieman tylsät. Sinne asti lukee, koska odottaa että jotain tapahtuu. Tavallaan.

Juniaa (ja lukijaa) pelotellaan anopistaan Elizaveta Petrovnasta ja taloudenhoitaja Natalia Semenovnasta. Nämä hahmot jäävät kirjassa kuitenkin kovin hatariksi ja pliisuiksi.

Plussat

Vaikka alku on hieman tylsää, Tuominen osaa pitää lukijan otteessaan. Enempää tästä ei voi sanoa, ettei juoni mene pilalle. Romaani paranee loppua kohden ja lukija joutuu miettimään, että mitenköhän tässä käy. Kaikki ei ole niin selvää kuin romaanin keskivaiheilla.

Arvio

Alku oli tylsä. Kirja ei sinällään koukuta, sitä lukee uteliaisuudesta.

***











Analyysi






Keneen Junia rakastuu?

Junian mielitiettyä ei kerrota heti ja juuri se on se syy, miksi kirjaa kahlaa eteenpäin. Kuka hän on? Juniallahan on oma hetkensä serkkunsa (niin juuri, SERKKUNSA) kanssa ja silloin ainakin itse pelästyin, että serkkupoikako se nyt sitten on se suuri rakkaus. Se olisi ollut suuri pettymys. Sitten Junia huumaantuu Mark Herzenistä, mikä sekään ei ihan vastannut kuvitelmaani suuresta rakkaudesta. Näitä vaihtoehtoja siis tulee, mutta yksikään ei miellytä lukijaa.

Onneksi se sitten on juuri se ihminen, jota tuominen tuo esiin vähän väliä.

Junian syrjähyppy

Yleensähän historiallisissa romaaneissa ne ovat miehiä, jotka kiertävät kukasta kukkaan, mutta tässä se olikin ihan itse naispäähenkilö joka antautui vieraan syliin. Toki Carl Magnuksella oli julkinen salasuhde taloudenhoitajan kanssa eikä Junialla ja kenraalilla ollut rakkausavioliittoa.

Junian perhe

Kun Junia sitten ilmoittaa perheelleen tahtovansa eron nassausta, perhe hylkää hänet täysin. Missä on vanhempien rakkaus lastaan kohtaan? Junia menettää maineensa ja perheensä, Joakim uransa. Nykymaailmassa tuollainen ei olisi mahdollista. Kun joku eroaa, hänen työpaikkansa yleensä säilyy.

Tosiasioiden kieltäminen

Junian veli Martin ja isä ovat sairaita, mutta tämän ääneen sanominen on yhtä kuin kiroileminen. Martin kuolee sairauteen, eikä sitä sittenkään tunnusteta. Tämän lisäksi Venäjällä tiedetään köyhyydestä ja huonoista oloista, mutta kukaan ei tee asioille mitään.

Carl Magnus Nassau

En tiedä johtuuko vain omasta mielikuvituksesta, mutta Nassausta annetaan kovin stereotypinen kuva. Kalju, tukeva, keski-ikäinen mies? Kuten sanottua, hänellä on julkinen salasuhde taloudenhoitajansa kanssa. Kun Nassaulle kerrotaan Junian eroaikeista, hän käy Juniaan käsiksi. Nassausta tulee kirjassa etova kuva.

Sen pituinen se.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Anna Todd ja Törmäyksen jälkeen

Anna Todd: After - Törmäyksen jälkeen Kirja on K18 Mitä? Törmäyksen jälkeen jatkaa siitä mihin ensimmäinen osa jäi. Tessalla ja Hardinilla ...